Klara – 13–25-vuotiaille nuorille ja heidän perheilleen

Nuorena oleminen voi olla joskus vaikeaa ja haastavaa. Nuoren ohjaaminen vanhemman roolissa saattaa myös olla sekä ihanaa että vaativaa. Kaikki perheet voivat jossain vaiheessa kohdata vaikeuksia, joiden yhteydessä tarvitaan apua asioiden muuttamiseen. Klara antaa tukea ja hoitoa 1325-vuotiaille nuorille sekä heidän perheilleen ja vanhemmilleen.

  • Klara on avohoitotoimintaa, joka tarjoaa tukea ja hoitoa 13–25-vuotiaille nuorille ja heidän perheilleen.
  • Klaran tavoitteena on löytää yhdessä nuoren ja perheen kanssa ratkaisuja, jotka vahvistavat perhesuhteita ja hyödyttävät nuoren kehitystä.
  • Tukea haetaan sosiaalipalvelun käsittelijän kautta. Lisätietoja on jäljempänä tällä sivulla.
  • Työskentelemme sinun ja sosiaalisihteerisi sopiman toimeksiannon pohjalta. Tuki on yksilöllisesti sovitettu ja perustuu sinun ja perheesi tarpeisiin ja toiveisiin.

Hae tukea Klaralta

Hae tukea joko jättämällä tukihakemus kunnan sähköisen asiointipalvelun kautta tai soittamalla kunnan asiakaspalveluun numeroon 0910-73 50 00. Näppäile sitten 1, jotta sinut yhdistetään sosiaalisen tuen ja huolenpidon yksikköön.

Huomaa, että sähköinen asiointipalvelu on ruotsinkielinen.

Millaista tukea Klara tarjoaa?

Autamme sinua ongelmissa tai huolissa, jotka liittyvät esimerkiksi perhesuhteisiin, sosiaaliseen yhteisöön, ongelmallisiin koulupoissaoloihin, väkivaltaan, päihteiden väärinkäyttöön tai muihin asioihin, jotka voivat aiheuttaa kaaosta jokapäiväiseen elämään. Työskentelemme sekä yksilön että koko perheen kanssa.

Miten työskentelemme perheenhoidossa?

Perhekeskusteluissa pyritään poistamaan esteet, jotka saavat yhden tai useamman perheenjäsenen voimaan huonosti. Asetamme yhdessä nuorten ja vanhempien kanssa selkeät muutostavoitteet ja annamme työkaluja muutoksessa onnistumiseksi. Joskus nuorelle ja vanhemmille on tarpeen järjestää erillisiä keskusteluja, jotta voidaan saada kokonaiskuva nuoren tilanteesta ja jotta aikuisten roolia vanhempina voidaan vahvistaa.

  • Lähdemme liikkeelle resursseista, joita perheessä on. Annamme tukea perhesuhteisiin ja viestintään sekä vahvistamme vanhemman roolia.
  • Keskipisteessä ovat nuoren tarpeet.
  • Tapaamiset järjestetään Klaran tiloissa tai kotona. Tapaamme säännöllisesti, tavallisesti kerran viikossa.
  • Tarvittaessa teemme yhteistyötä muiden tahojen, kuten koulun tai Region Västerbottenin, kanssa. Yhteistyö on erityisen tärkeää, kun nuorella on ongelmallisia poissaoloja koulusta.

Meillä toimii myös tiimi, joka työskentelee nuorten ja heidän perheidensä kanssa, kun nuori on sijoitettu perhekotiin (förstärkt familjehemsvård, tehostettu perhekotihoito). Lisätietoja on jäljempänä tällä sivulla.

Miten työskentelemme päihteiden väärinkäytön kohdalla?

Jokaisella Klaraan tulijalla, jolla on alkoholi- tai huumeongelma, on mahdollisuus saada yksilöllisesti sovitettu hoito, johon kuuluu myös tietty perhetuki. Teemme tiivistä yhteistyötä muun muassa psykiatrian ja työnvälityksen kanssa.

Hoito voi koostua seuraavista:

  • motivoivat keskustelut
  • elämäntilanteen ja tapojen kartoitus
  • tuki ennen hoitoa, hoidon aikana ja sen jälkeen päihteettömyyden jatkamiseksi
  • kannabisvieroitusohjelma (Haschavvänjningsprogram, HAP), 20 tapaamista kuuden viikon aikana. Tarjolla on myös lyhyempi ohjelma, joka on tarkoitettu nuorille, joilla on alkava kannabisriippuvuus ja johon osallistuvat sekä nuori että vanhemmat.
  • retkahduksen ehkäisy alkoholittomuuden ja huumeettomuuden jatkamisen tukemiseksi.

Onko tarjolla ryhmätoimintaa?

Kyllä, nuorille on tarjolla myös ryhmätoimintaa.

Tämä ryhmätoiminta on tarkoitettu sinulle, jonka perheessä on joku, joka voi tai on voinut psyykkisesti huonosti. Olet tervetullut ryhmään myös, jos perheenjäsenelläsi on pitkäaikainen fyysinen (ruumiillinen) sairaus, sillä tiedämme, että tämä vaikuttaa perheeseen vastaavalla tavalla.

Kuhunkin ryhmään otetaan 4–8 nuorta. Tapaamme kerran viikossa kouluajan jälkeen, ja meillä on joka kerta kahvihetki. Kokoonnumme kaikkiin 12 tapaamiseen saman ryhmän kesken, joten ehdimme tutustumaan toisiimme. Opit lisää mielenterveyshäiriöistä ja siitä, mitä voit tehdä voidaksesi itse hyvin. Näytämme videoita, juttelemme ja teemme asioita yhdessä. Osallistuminen ei maksa mitään, ja meillä on vaitiolovelvollisuus. Haluaisimme mielellämme tavata sinut ja kertoa lisää. Tärkeintä on tietää, että tilanne ei ole sinun syytäsi.

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä meihin Klarassa!
Tavoitat meidät asiakaspalvelun kautta puhelinnumerosta 0910-73 50 00 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen klara@skelleftea.se

Päihteiden väärinkäyttöä esiintyy monissa perheissä. Haluatko tavata muita samassa tilanteessa olevia nuoria? Tapaamme ryhmänä kerran viikossa. Osallistuminen ei maksa mitään, ja meillä on vaitiolovelvollisuus. Saat lisää tietoa päihteiden väärinkäytöstä ja siitä, mitä voit tehdä voidaksesi itse hyvin. Tärkeintä on tietää, että tilanne ei ole sinun syytäsi.

Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä meihin Ungdomshälsanissa!
Tavoitat meidät asiakaspalvelun kautta puhelinnumerosta 0910-73 50 00 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen ungdomshalsan@skelleftea.se

Perhekoti

Perhekodissa yksi aikuinen on kotona kokopäiväisesti. Perhekoti tukee sinua positiivisella palautteella päivittäisistä rutiineista kiinni pitämiseksi. Perhekoti osallistuu säännöllisesti koulutuksiin ja saa ohjausta.

Perhekeskustelut

Sijoitusjakson aikana tapaat vanhempiasi kerran viikossa Klaran avohoitoyksikössä. Keskustelujen tarkoituksena on vahvistaa sinun ja vanhempiesi välistä suhdetta. Yhdessä pyrimme etenemään kohti selkeitä muutostavoitteita, jotta voit joko muuttaa takaisin kotiin tai omaan asuntoon.

Sosiaalisihteerin ja koordinaattorin roolit

Sosiaalisihteeri tekee nuorille ja vanhemmille lähetteen tehostettuun perhekotihoitoon (förstärkt familjehemsvård). Sosiaalisihteeri laatii hoitosuunnitelman perhekodissa tehtävälle muutostyölle ja vastaa siitä, että suunnitelmaa noudatetaan.

Koordinaattori on sijoitusjakson ajan tiiviisti yhteydessä perhekotiin, nuoreen ja vanhempiin. Koordinaattori järjestää myös yhteisiä tapaamisia muiden toimijoiden, kuten koulun, kanssa. Kolmen kuukauden välein koordinaattori kutsuu koolle tapaamisen, jossa arvioimaan etenemistä ja suunnitellaan jatkoa.

Keitä tapaat Klarassa?

Sinua tukee avun tarpeesi mukaan kokenut tiimi sosionomeja ja hoitoavustajia. Työskentelemme pääsääntöisesti päiväaikaan, ja meillä on vaitiolovelvollisuus. Yhteydenotto Klaraan on vapaaehtoinen ja maksuton.

Jos haluat tietää lisää, ota yhteyttä Klaraan. Tavoitat meidät asiakaspalvelun kautta edellä kuvatulla tavalla tai sähköpostiosoitteesta klara@skelleftea.se

Toimipisteemme sijaitsee Skellefteån keskustassa osoitteessa Kanalgatan 77.

Senast uppdaterad: